2. Toimintakulttuuri, opiskeluympäristö ja tavat
2.1 Toimintakulttuurin määrittely
Toimintakulttuuri on käytännön tulkinta lukion opetus- ja kasvatustehtävästä. Toimintakulttuuriin kuuluvat kaikki lukion viralliset ja epäviralliset säännöt, toiminta- ja käyttäytymismallit sekä arvot, periaatteet ja kriteerit, joihin koulutyö perustuu. Toimintakulttuuri tulee esiin yksilö-, ryhmä- ja yhteisötasolla.
Lukion oma opetussuunnitelma määrittelee tavoiteltavan toimintakulttuurin tarkemmin. Sen jatkuva arviointi on edellytys lukion toiminnan kehittämiselle.
Tapiolan lukiossa opiskelijoista kehitetään itseohjautuvia tiedonetsijöitä ja itsensä kehittäjiä. Heitä kannustetaan luovuuteen ja luovaan ongelmanratkaisuun sekä kriittiseen ja analyyttiseen ajatteluun. Tapiolan lukiossa opiskelijoita opetetaan sekä oman että toisten työn arvostamiseen. Tavoitteena on sellainen toimintakulttuuri, johon opiskelijat voivat vaikuttaa. Toiminnan pääsääntönä on vapaus ja vastuu.
Lukiomme ilmapiiri on joustava ja opiskelijaa kunnioittava. Opiskelijat otetaan mukaan esimerkiksi kouluviihtyvyyttä koskevaan suunnitteluun. Tiedotus on tehokasta ja kulkee avoimena opettajilta opiskelijoille ja toisin päin.
Lukiomme toimintaa säätelevät säännöt ja ohjeet on luotu siksi, että ne palvelevat lukiossa työskentelevien hyvinvointia ja viihtyvyyttä. Järjestyssäännöt löytyvät kohdasta 8.3 Toiminnan arviointi ja kehittäminen.
2.2 Opiskeluympäristö
Opiskeluympäristö tukee aikuistuvan nuoren kokonaiskehitystä ja luo edellytykset elinikäiselle oppimiselle. Hyvä oppimisympäristö on viihtyisä, virikkeinen ja turvallinen sekä tukee opiskelijan sosiaalista kehitystä.
Lukioympäristön tulee luoda puitteet vuorovaikutteiseen toimintaan opettajien, opiskelijoiden sekä ympäröivän yhteiskunnan välille. Opiskeluympäristö tukee myös sellaisten työskentelymenetelmien valintaa, joita itsenäinen opiskelu ja toimiminen nopeasti muuttuvassa informaatioyhteiskunnassa edellyttävät.
Opetuksessa hyödynnetään lukion ulkopuolisia opiskeluympäristöjä sekä kehitetään edelleen yhteistyötä niin toisen asteen oppilaitosten kuin korkeakoulujen ja työelämän kesken.
Tapiolan lukion keskeinen sijainti mahdollistaa yhteistyön työelämän eri instanssien ja oppilaitosten kesken. Koulun omaa ja viereistä Tapiolan kirjastoa voidaan hyödyntää kaikkien aineiden opetuksessa. Myös tietotekniikkaa hyödynnetään tehokkaasti lukion toiminnassa.
2.3 Oppimiskäsitys ja opiskelumenetelmät
Lukio-opiskelulle on tunnusomaista, että opiskelija on aktiivinen toimija. Oppimistilanteet suunnitellaan niin, että opiskelijat voivat käyttää aiemmin oppimiaan tietoja ja taitoja uusissa yhteyksissä. Oppimisessa korostuvat elämyksellisyys, kokeellisuus, kokemuksellisuus sekä tavoitteellisuus ja kokonaisvaltaisuus. Vuorovaikutteisuus ja myönteinen opiskeluilmapiiri sekä hyvät tiedonhallintataidot yhdistyneenä tieto- ja viestintätekniikan valmiuksiin mahdollistavat oppimistapahtuman, jossa opiskelijan aktiivisuus korostuu.
Erilaiset opiskelumenetelmät tarjoavat lukiolaiselle useita mahdollisuuksia yksilöllisten opintosuunnitelmien toteuttamiseen ja antavat valmiuksia jatko-opintoihin. Espoon lukioissa etäopetus painottuu verkko-opetuksen kehittämiseen, jota tehdään oppilaitosten välisenä yhteistyönä. Jokaisella opiskelijalla tulee olla mahdollisuus suorittaa vähintään yksi kurssi lukio-opinnoista verkko-opintoina.
Tapiolan lukiossa oppimisessa toteutetaan humanistista ja konstruktivistista oppimiskäsitystä. Opiskelijoiden opiskelumotivaatiota lisätään opiskelijatöillä, itsenäisellä opiskelulla ja oppiaineiden välisellä yhteistyöllä. Työskentelytavat valitaan tarkoituksenmukaisesti opetettavan aiheen mukaan. Esimerkiksi
yksilö, pari-, ryhmä- ja projektityöskentelyä vaihdellaan tarpeen mukaa.
2.4 Opiskelijoiden vaikutusmahdollisuudet
Lukiolain 27§:n mukaan opiskelijoita on kuultava keskeisissä lukion päätöksentekoon ja opiskelijoiden asemaan vaikuttavissa kysymyksissä.
Jokaisella lukiolla on oppilaskunta. Oppilaskunnan hallitus edustaa koulunsa opiskelijoita ja tuo esiin heidän näkemyksiään yhteisistä asioista päätettäessä. Opiskelijoilla on aina edustajansa lukioiden johtokunnissa. Oppilaskunnan hallituksen nimeämälle edustajalle voidaan antaa mahdollisuus olla läsnä lukion opettajakokouksessa niiltä osin, kuin se on lainsäädännöllisesti mahdollista. Rehtori ja oppilaskunnan hallitus voivat myös tavata säännöllisesti ja keskustella yhteisistä asioista.
Espoon lukiot kannustavat opiskelijoitaan toimimaan yhteiskunnan aktiivisina jäseninä myös koulun ulkopuolella.
Tapiolan lukion opiskelijoita kannustetaan suunnittelemaan ja kehittämään koulun toimintaa. Opettajien ja oppilaskunnan yhteistyö edistää toisten työn tuntemista, arvostamista ja kokonaisuuden ymmärtämistä.
Oppilaskunta, urheiluseura Viesti ja Tapiolan lukion esittävän taiteen yhdistys (Tape ry) suunnittelevat ja järjestävät yhteisiä tapahtumia ja juhlia.
