Musiikin kehittämistehtävä>Minun ääneni

Minun ääneni

Opiskelijalähtöisyys ja luovuus projektityöskentelyssä

 

Tapiolan lukion valtakunnallinen musiikin opetuksen kehittämistehtävä 

Tapiolan lukiolla on ollut valtakunnallinen erityistehtävä musiikissa jo vuodesta 1987 alkaen. Tapiolan lukio tunnetaankin valtakunnallisesti aktiivisena toimijana musiikin saralla.

Vuonna 2018 Tapiolan lukiolle myönnettiin musiikin valtakunnallinen kehittämistehtävä, joka jatkuu vuoteen 2025 saakka. Kehittämistehtävän kantavana ideana ovat opiskelijalähtöiset, luovat tavat projektityöskentelyssä. Kehittämistehtävä on valtakunnallinen ja koskettaa kaikkia Suomen lukioita.

Tavoitteenamme on kehittää koulujen musiikinopetukseen soveltuvaa tuottamispohjaisen oppimisen menetelmää, jossa musiikkia opitaan opiskelijalähtöisesti säveltämällä, sovittamalla, sanoittamalla, äänittämällä ja miksaamalla. Tuottamisella tarkoitamme pitkäkestoista, luovaa tiimityöskentelyä esimerkiksi musikaalin, konsertin, dokumentin, radio-ohjelman tai musiikkivideon parissa.

Valtakunnallista kehittämistehtävää toteutetaan yhteisöllisesti yhdessä siitä kiinnostuneiden oppilaitosten tai yksittäisten opettajien kanssa. Toteuttamistapoja voivat olla aiheeseen liittyvät seminaarit, työpajatoiminta, vertaisoppiminen opetusta observoimalla sekä muun muassa kirjallisen materiaalin tuottaminen.

Tärkeä periaate valtakunnallisen kehittämistehtävän toteutuksessa on verkostomainen toimintatapa, jossa myös Tapiolan lukio on oppivana osapuolena tasavertaisesti muiden toimijoiden kanssa.

Kevään 2019 kohokohta oli Tapiolan lukiossa järjestetyt musiikkilukioiden valtakunnalliset musiikkilukiopäivät 15. - 16.4.2019.

 

Kuule, minä sävellän! Moniäänisesti

(TYÖVIDEO PROJEKTISTA)

Lukioiden, musiikkiyliopiston, taiteen perusopetuksen ja kansallisten taidelaitosten yhteistyötä taiteiden välisesti

 

Tapiolan lukio mukana Sibafestilla tammikuussa 2020 musiikkitalossa

Tapiolan lukion musiikkilinjan, Vaskivuoren lukion musiikkilinjan, Grankulla Gymnasiumin ja Espoon musiikkiopiston nuoret säveltäjät sekä Kallion lukion, Svenska Norsenin nuoret sirkus/liikeopiskelijat ovat parhaillaan yhteisessä Kuule, minä sävellän! -koulutusjaksossa. Taustaotsikkona nuorten luovalle työlle on Visions of Equity and Diversity, joka on myös kesällä 2020 Helsingissä järjestettävän kansainvälisen musiikkikasvatuksen konferenssin teema.

Nuoria ohjaavat ammattisäveltäjät, eri taiteiden alan taiteilijat ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemian eri aineryhmien opiskelijat ja musiikkikasvatuksen lehtori. Keskeisenä filosofiana on toteuttaa jokaisen nuoren taiteellinen visio sellaisenaan. Projektin huipennus on Helsingin Musiikkitalossa pidettävä konsertti tammikuussa 2020.

Kuule, minä sävellän! Moniäänisesti -koulutusjaksossa 2019-2020 yhteistyökumppanina on mukana Uuden sirkuksen keskus Cirko. Projektin dokumentoi Tapiolan lukion alumni Iiro Mikola.

 

Kuule, minä sävellän! Moniäänisesti -konsertti

30.1.2020 klo 18 Sonore-sali, Helsingin Musiikkitalo

ALLA linkki Kuule minä sävellän! -sivulle, josta löytyy videoTALTIOINTI konsertin kenraaliharjoituksesta:

https://www.kuuleminasavellan.fi/lyhyt-historia/2020

 

Tapiolan lukion kamarikuoro oli kantavana voimana vuonna 2016 nuorten säveltämässä Aikalisä-oopperassa:

http://www.kuuleminasavellan.fi/projekteja/aikalisa

https://oopperabaletti.fi/ohjelmisto-ja-liput/kuule-mina-savellan-ooppera-aikalisa/

 

Lisätietoja Sibafestistä: www.sibafest.fi

 

Työvideo Kuule,minä sävellän! -projektista (ei ääniraitaa)

Kuva ja video: Iiro Mikola

 

 

Kalenteri

22.9.2020
Tiistai
Ti
22
Syyskuu
Syys
Syy
9
2020
20
24.9.2020
Torstai
To
24
Syyskuu
Syys
Syy
9
2020
20
25.9.2020
Perjantai
Pe
25
Syyskuu
Syys
Syy
9
2020
20
28.9.2020
Maanantai
Ma
28
Syyskuu
Syys
Syy
9
2020
20
29.9.2020
Tiistai
Ti
29
Syyskuu
Syys
Syy
9
2020
20

Pikalinkit

Instagram

Powered by Aava 3